Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkui lauantaina 29.5.2021 ajetussa SM Mad-Croc Länsirannikon rallissa. Sarjan pisteistä kamppailevat juniorit neljässä eri luokassa, sekä nuoret yhdessä luokassa. Reitti sisälti 10 erikoiskoetta joille mittaa kertyi hieman alle 80 kilometriä.
Nuorissa odotettiin kaksinkamppailua sarjaa johtaneen Ford Fiestaan luottavan Jooa Iivarin ja toisena olleen Tuukka Kauppisen Honda Civicin välillä.
Avauspätkällä pohjat ajoi kuitenkin Tomi Tikkinen Renault Meganella, Kauppisen ja Iivarin seuratessa aivan kannoilla. Seuraavalla Kauppinen ja Tikkinen tasasivat pohjat, kolmannella taasen Iivari ajoi kärkeen Tikkisen keskeyttäessä sisämutkassa vaanineeseen kantoon. Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen Iivari oli kärjessä 3,8 sekunnilla ennen Kauppista, Justus Räikkönen Fiestallaan oli noussut kolmanneksi 19 sekuntia kärjestä.
Lauantain keskimmäinen kolmen erikoiskokeen rypäs oli Kauppisen tykitystä, ensin Iivari ajoi pohjat 0,5 sekunnilla, mutta seuraavilla kahdella Kauppinen kiristi 3,6 sekunnin johtoon. Räikkönen oli tarkkailuasemissa puolen minuutin päässä.
- Tultiin mielestämme hyvin, mutta Tuukka tuli vielä paremmin, antoi Iivari kunnioitusta kilpatoverilleen huollossa.
Kauppisen huollossa oltiin tyytyväisiä tulokseen.
- Tulee nuorille hyvää oppia sekuntitaistoista, mietiskeli Kauppisen kartturi Veli-Pekka Karttunen.
Päivän viimeisen lenkin aluksi Jooa Iivari ajoi taas pohjat ja kuroi Tuukka Kauppisen johtopaikan vain 0,7 sekuntiin.
Seuraavan erikoiskokeen alkuosalla alkoi tapahtua, Iivari kolhaisi autoaan betoniseen hidasteeseen, ajettavuuden kärsittyä vaurioita meni auto seuraavasta mutkasta suoraan ulos ja kaatui keskeytyksen arvoisesti.
Seuraavana tullut Kauppinen havaitsi tilanteen ja rauhoitti ajoa piirun verran ja ajoi voittoon ennen Justus Räikköstä ja kolmanneksi noussutta Miro Sakkoa, joka Räikkösen tavoin luotti Ford Fiestaan.
- Kyllä siinä hetken oli sekavat tuntemukset, kun Jooa oli ulkona, en meinannut sitä heti uskoa. Aavistuksen rauhoitettiin menoa, mutta ei paljon. Seuraavan erikoiskokeen alussa meiltä sitten putosi pakoputki alas melko edestä asti, sen jälkeen kierreltiin kiviä ja töyssyjä jännittäen, että tökkääkö jossakin vasten. Kilpailun viimeinen pätkä asfaltilla peruttiin, tässä tapauksessa me olimme ratkaisuun ihan tyytyväisiä, tästä on hyvä jatkaa kautta, kommentoi voittaja Kauppinen kilpailun jälkeen.
EMSC:n toinen pari Nuorten-luokassa, Cecilia ja Peter Ekroos, sijoittuivat kahdeksanneksi.
teksti: AKK tiedotus
Nuorten SM
1. Tuukka Kauppinen 37p
2. Justus Räikkönen EMSC 24p
3. Veeti Pulkkinen 24p