NordgrenTurku.jpg

Juuso Nordgren ja Mikael Korhonen jatkavat voittokulkuaan

22.08.2016

Karkkilan UA:n Juuso Nordgren jatkoi hyviä otteitaan rallin SM-sarjan SM3-luokassa ottamalla kartanlukijansa, EMSC:n Mikael Korhosen kanssa toisen perättäisen luokkavoiton. 

Turun ympäristössä ajetussa kisassa Nordgren ajoi muilta karkuun jo avauspäivänä ja lopullinen voittomarginaali oli yli 20 sekuntia.
”Hyvin meni, mitä siihen muuta lisäämään”, Nordgren totesi tyytyväisenä.

Reitti sai Nordgrenin hymyilemään, sillä varsin nopeat tiet olivat nuorukaisen mieleen.
”Onhan tuollaiset kovavauhtiset pätkät hienoja vetää, sillä se vaatii kanttia. Meilläkin otti rajoitin vastaan neljällä tai viidellä pätkällä, joten nopeutta oli parhaimmillaan 180 km/h. Meidän luokkamme autolta vaatii kuitenkin enemmän suorituskykyä, että päästään ajamaan aivan siellä huippunopeuden yläpäässä.”

Nordgren aloitti kisan vahvasti ja ajoi perjantai-illan kolmelle erikoiskokeelle yhtä monet pohjat. Koko kisan yhdeksästä EK:sta Nordgrenin nimiin meni seitsemän. Toiseksi tullut Tommi Järvinen jäi 23,2 sekuntia.
”Enemmän olisi saanut olla kilometrejä, jotta olisi ollut isommat erot”, Nordgren virnisti.

”Ei vaan. Enemmän siksi, että pääsisi ajamaan enemmän. Nyt EK:t olivat suhteellisen lyhyitä, ja kokonaismatkaa tuli vain reilu 80 kilometriä.”

Ennen kisaa Nordgren veikkaili, etteivät erot luokan sisällä kasvaisi isoiksi. Omasta ajostaan hän nostaa yhden erikoiskokeen kisan ratkaisuksi.
”Perjantai-illan viimeinen, EK 3, joka ajettiin täysin pimeässä, oli meiltä todella hyvä ja virheetön veto. Siellä tuli eroa omasta mielestä ehkä yllättävänkin paljon. Se oli myös suhteellisesti suurin pohja-aikaero koko kisassa”, Nordgren kertoo.

”Haetaan mestaruus himaan”      

Nordgrenin kartanlukijan Mikael Korhosen mukaan kaksikon vauhti oli selkeästi kovempaa, mutta samalla myös varmempaa. Ajovirheitä ei kovavauhtisessa kisassa tullut, eikä latu loppunut missään vaiheessa.

”Jyväskylän MM-rallin vaikutuksen näkee Juusosta; itseluottamus on kunnossa ja ilman riskejä tulee hyviä aikoja”, Korhonen sanoo.

Turun SM-rallin voiton ansiosta Nordgren nousi kertaheitolla SM3-luokan pistekärkeen ennen kauden päättävää Tampereen SM-kisaa. Mitaleita ei kuitenkaan ole vielä ratkaistu, sillä kauden päätösosakilpailussa on jaossa 1,5-kertaiset pisteet ja kärkikolmikko on tällä hetkellä kuuden pisteen sisällä.

”Kyllähän tämä tilanne kuittaa niitä Tunturin ja Tahkon kisojen keskeytyksiä. Tampereelle tavoite on todella selkeä: haetaan mestaruus himaan”, Nordgren toteaa päättäväisesti.

teksti ja kuva: Joni Vainio

SM-ralli Turku, SM3-luokka:
1. Juuso Nordgren 41.56,6
2. Tommi Järvinen + 23,3
3. Jukka Korhonen + 35,3

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi