Täksi kaudeksi F-ryhmän ralleista rallicrossin SRC-luokkaan siirtynyt Olli Lavikainen on tehnyt todella vakuuttavan nousun Suomen kärkikuljettajien joukkoon. Sarjapisteissä kolmantena toiseen osakisaan Honkajoelle lähtenyt Lavikainen vakuutti edelleen ja on nyt sarjakakkosena.
Vahvasti Volvo-mieheksi leimautunut, toisen polven autourheilija Olli Lavikainen on vuosien saatossa ollut F-ryhmän kovia nimiä. Viime syksynä Lavikainen kuitenkin teki pienen mutkan autourheilu-urallaan ja hankki monella entisellä omistajalla olleen Volvo S40:n ja lähti kokeilemaan siipiään rallicrossiin.
”Innostuin lajista. Autoa paranneltiin talven aikana monin eri tavoin, ja nyt taistellaan täällä tämä vuosi”, kertasi Lavikainen.
Lavikainen on osoittautunut todella värikkääksi ja rohkeaksi kuljettajaksi. Vaikka mies on tottunut rallissa ajamaan vain kelloa vastaan, eivät mies miestä vastaan -taistelut ole menoa haittaa.
”Onhan tämä erilaista. Vastus on todellakin kovaa, mutta hyvin tämä on lähtenyt käyntiin.”
Honkajoella Pesämäen radalla Lavikainen teki vakuuttavaa työtä alkueristä lähtien, vaikkakin pieni notkahdus tapahtui toisessa alkuerässä. Lavikaisen sijoitukset olivat kolmas, kahdeksas ja toinen. Alkuerien jälkeen Lavikainen oli peräti toinen, vain Jussi Klemola edellään. Taakse jäivät rallicrossin ”erikoismiehet” Joni-Pekka Rajala, Henri Haapamäki, Juha-Pekka Mattila ja monet monet muut.
Lavikainen starttasi toiseen semifinaaliin paalupaikalta, mutta Henri Haapamäki oli muutoin epäonnisen päivänsä päätteeksi saanut vauhtia lisää ja voitti erän peräti kolmella sekunnilla. Lavikainen oli toinen.
SRC-luokan finaali oli todellista ”titaanien taistoa”. Kolmannesta ruudusta toisesta rivistä startannut Lavikainen pystyi kuin pystyikin tasapäin taistelemaan voitosta. Neljännestä ruudusta Lavikaisen vierestä startannut Joni-Pekka Rajala ei pettänyt sankkaa kannattajajoukkoaan omalla kotiradallaan, vaan ajoi voittoon vajaan kahden sekunnin erolla Lavikaiseen.
Finaali oli erittäin vauhdikas ja täynnä tapahtumia, hyvää autourheiluviihdettä alusta loppuun.
”En mestaruudesta uskalla mitään puhua, on sen verran kovaa sakkia täällä. Olishan se hienoa, jos mitaleille yltäisi”, toppuutteli Lavikainen innokkaimpia faneja.
Seuraava osakisa ajetaan lauantaina heinäkuun 8. päivänä Akaassa Kaanaan radalla. Sinne kannattaa lähteä rallicrossia katsomaan!
teksti ja kuva: Kikka Kuosmanen
Tulokset, SRC:
1. Joni-Pekka Rajala Noormarkun UA 3.31,732
2. Olli Lavikainen EMSC 3.33,552
3. Juha-Pekka Mattila Hämeenkyrön UA 3.37,200
4. Henri Haapamäki Sastamalan UA 4.03,278
5. Antti Suutarinen Joensuun UA 4.24,268
6. Jussi Klemola Vetelin UA hylättiin
SRC-pistetilanne, Top 5:
1. Joni-Pekka Rajala 53 pistettä
2. Olli Lavikainen 48 pistettä
3. Henri Haapamäki 45 pistettä
4. Jussi Klemola 44 pistettä
5. Mikko Ikonen 29 pistettä