Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaa Rallin merkeissä. Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhman ja kartanlukija Aki Sparre lähtevät hakemaan hyvitystä Kouvolassa ajetun edellisen osakilpailun pettymykselle.
Kolmisen viikkoa sitten Kouvolassa ajettu rallin SM-sarjan kesäkauden avaus ei tuonut SM3-luokassa kilpailevalle Patric Öhmanille ennen kilpailua tavoitteeksi asetettua sijoittumista kymmenen parhaan joukkoon, vaan maalissa sijoitus oli 11:s. SM3-luokan pisteissä Öhman on ennen Seinäjoen osakilpailua sijalla 13.
”Kouvolan jälkeen meillä oli oikeinkin hyvä resepti, millä jatkaa eteenpäin, eli nieleskeltiin pölyt ja pettymykset. Yritettiin miettiä sitä, miksi ei pystytty nostamaan vauhtia sille tasolle mille olisi haluttu. Varsinkin iltapäivän lenkki analysoitiin läpi”, Öhman kuvailee.
Öhmanin mukaan myös hieman lomailua on lyhyehkölle tauolle mahtunut sekä testiajoa noin 50 kilometrin verran viime viikonloppuna.
”Tsekattiin, että kaikki toimii ja haettiin tuntumaa, ravisteltiin kolmen viikon aikana kertynyttä ruostetta. Ei sen suurempia muutoksia tehty. Saatiin myös hyviä juttuja ajamiseen liittyen kyydissä olevilta henkilöiltä siitä mitä lähteä kehittämään ja vahvistusta myös sille mitä itsekin Kouvolan jälkeen mietti”, Öhman sanoo.
On selvää, että kun halutaan analysoida omaa ajoa ja etsiä niitä elementtejä, joita halutaan korjata, ovat videot tässä kohtaa se tärkein työkalu.
”Sitä kautta tätä lähdetään rakentamaan. Tehdään erilaista vertailua ja nimenomaan in-car-videoiden pohjalta.”
Öhmanin mukaan nyt tehty työ tuotti tulosta ja kehityskohteita myös löytyi.
”Ihan varmasti löytyi. Kaluston puolesta ei ole mitään, vaan se on omaan ajamiseen, tienkäyttöön ja kaikkeen siihen liittyvää juttua”, Öhman taustoittaa.
"Heti perjantai-iltana täysi rähinä päälle"
Pohjanmaa Rallissa ajetaan kahden päivän aikana kahdeksan erikoiskoetta yhteispituudeltaan noin 107 kilometriä. Perjantain osuus on kaksi erikoiskoetta ja reilut 16 ek-kilometriä, kun taas lauantaina urakoidaan kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan 90,5 kilometriä. Vaikka perjantain kilometrit ovat vain murto-osa lauantaihin verrattuna, Öhman korostaa, että myös lyhyt avauspäivä on tärkeä.
”Eihän siinä ole ek-kilometrejä paljon, mutta sitten jos lähtee hakemaan itseään perjantain jälkeen tulosluettelosta sieltä häntäpäästä ja toteaa, että okei meillä on 45 sekuntia kärkeen, naika vaikea se hyökkäysfiilis on kaivaa sen jälkeen lauantai-aamuun. Mutta jos on perjantaina onnistunut ja on hyvissä asemissa, totta kai sinulla on ihan eri fiilis lauantaina. Heti on aamulla vähän verenmaku suussa”, Öhman korostaa.
Pohjanmaan seutu teki tänä vuonna paluun rallin SM-sarjaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Öhman sanoo, ettei koskaan ole tällä seudulla aiemmin kilpaillut.
”Olen vain kuullut tarinaa niistä tylsistä Pohjanmaan lakeuksien teistä. Totta kai sitä toivoo, että se tie kääntyilisi muutenkin kuin vain pellon päädyissä. Enemmän suosin sellaista teknisempää ja kääntyilevämpää tietä korkeuseroineen kuin sellaista, missä mennään viitosvaihteella koko ajan kaasu pohjassa”, Öhman sanoo.
Tavoitteen osalta tilanne on tuttu aiemmista SM-ralleista tältä kaudelta.
”Ei ainakaan niistä tavoitteista mistä ollaan koko kausi puhuttu, voi yhtään lähteä tinkimään. Kouvolaan jo sanoin, että lähdetään riskikynnystä vähän nostamaan, mutta sitten kuitenkin jäi jollain tasolla vähän piippuun. Tavoitteet pidetään kuitenkin samassa, eli sinne kympin sakkiin vähintään, varsinkin kun se ei Kouvolassa onnistunut. Ajatus on nyt se, että lähdetään sitä riskikynnystäkin nostamaan. Heti perjantai-iltana täysi rähinä päälle”, Öhman päätti.
Patric Öhman ja Aki Sparre kilpailevat Pohjanmaa Rallissa numerolla 15.
Seinäjoen SM-rallin aikataulu
Pe 15.6.
Lähtö Hotelli Sorsanpesä klo 19.01
EK 1 - Aunes (5,26 km) klo 19.24
EK 2 - Länsikylä (11,05 km) klo 19.48
La 16.6.
EK 3 - Naarajoki (14,55 km) klo 11.01
EK 4 - Päkki 1 (23,04 km) klo 11.24
EK 5 - Vedenoja (5,43 km) klo 13.19
EK 6 - Viitala (10,48 km) klo 13.58
EK 7 - Naarajoki (14,05 km) klo 15.58
EK 8 - Päkki 2 (23,04 km) klo 16.21
Maali Hotelli Sorsanpesä klo 18.21
Teksti: Jari Hotti, Go4Speed Motorsportin tiedottaja